Korpineuvos
Hyrynsalmi
Pihapuiden poistot | Kunnossapitopalvelu | Rakennuspuuseppä | Lahjatavarat käsityönä

Korpineuvos – apuna arjessa

Vuodesta 2009 olen tehnyt sivutoimisena yrittäjänä puutöitä ja muita käsitöitä opetustyön ohella. Vuodesta 2008 olen opettanut teknisentyön opettajana, josta siirryin 2018 maatalousoppilaitoksen lehtoriksi sekä kaikki nämä vuodet kansalaisopiston opettajana. Eri palveluita on tullut lisää sitä mukaa kun kysyntää on ollut.

Kalustoa on hankittu samalla ajatuksella. Juureni ovat Kainuun korvessa maatilan koneissa ja yrittämisessä. Tarkoituksella hankittu monialainen osaaminen yhdistettynä yrittäjähenkiseen persoonaan antaa lujan ja luottamuksenarvoisen tekijän niin kuluttajille kuin yrityksille.

Korpineuvokselta voit tilata niin uniikkeja merkkipäivälahjoja kuin vankan pirttikaluston, kerrossängyn tai portaat ja terassin kesämökille. Myös uuden pihasaunan rakentaminen ja pihapuiden poistot onnistuvat.

Yrityksen toimialueeseen kuuluvat Hyrynsalmelta käsin Puolanka, Suomussalmi, Ristijärvi ja Paltamo. Sopimuksen mukaan kuljen myös kauempana.

”Nikkarointi, huoltotyöt ja rakentaminen tasapainottavat opetustyötä. Yrittäjänä pidän tärkeänä, että asiakas tulee kuulluksi ja tilattu työ tehdään huolellisesti. Korpineuvoksen suuri vahvuus on monipuolisuus. Pystyn reagoimaan nopeasti esim. ongelmapuiden poistotarpeeseen ja kiinteistön huoltotöihin.”

Pihapuiden
kaadot

Lue lisää

Kiinteistöjen
huoltotyöt

Lue lisää

Rakennuspuu­sepän
­palvelut

Lue lisää

Erikoistyöt puusta
ja metallista

Lue lisää

Mönkijä- ja
traktoripalvelut

Lue lisää

Pihapuiden kaadot

Kaadan pihojen ongelmapuita ja teen maisemanhoidollista raivaustyötä moottorisahatyönä. Työvälineistäni löytyy kaatotunkki ja vinssivälineet. Isommankin tontin raivaus onnistuu.

Pääasiassa kaadan niin sanottuja ongelmapuita, jotka kasvavat liian lähellä taloa tai roskaavat haitallisen paljon.

Kiinteistöjen huoltotyöt

Tarjoan kiinteistöjen huoltoa yksityisille kotitalouksille, taloyhtiöille ja pienyrityksille. Huoltotöihin voi kuulua niin rännien putsausta kuin talvikunnossapitoakin.

N rännien ja sadevesisiivilöiden putsaus
N talvikunnossapito auraamalla
N jään poisto piha-alueelta
N lumien pudottelu katolta

Kiinteistöjen huoltotyöt

Tarjoan kiinteistöjen huoltoa yksityisille kotitalouksille, taloyhtiöille ja pienyrityksille. Huoltotöihin voi kuulua niin rännien putsausta kuin talvikunnossapitoakin.

N rännien ja sadevesisiivilöiden putsaus
N talvikunnossapito auraamalla
N jään poisto piha-alueelta
N lumien pudottelu katolta
Erilliset makuuhuoneet ennen remonttiaYhdistetyt makuuhuoneet remontin jälkeen

Rakennuspuusepän palvelut mittatilaustyönä

Korpineuvos voi rakentaa terasseja, portaita ja vaikka erillisen saunarakennuksen. Olen muokannut vapaa-ajan asuntojen sisätiloja toimivammiksi esim. yhdistämällä pienet makuuhuoneet yhdeksi isommaksi huoneeksi.

Kaikki työni perustuu huolelliseen työskentelyyn ja kestäviin puumateriaaleihin. Pyrin myös säilyttämään vanhaa mahdollisuuksien mukaan. Toteutan kaikki työt asiakkaan toiveita kuunnellen.

Erikoistyöt puusta ja metallista

Minulta voi tilata lahjatavaroita ja käyttöesineitä puusepäntöinä tai metallista niin hääpareille kuin merkkipäivälahjoiksi. Pystyn toteuttaman tuotteita myös sarjatuotantona, esimerkiksi erään yrityksen tilaamat 200 puista liikelahjaa. Olen saanut kunnian rakentaa ja asentaa jykevän sivuoven kirkkoon.

Otahan rohkeasti yhteyttä ja kerro millaisille tuotteille sinulla on tarvetta.

N Puiset kellot ja muut lahjatavarat
N Tuote-erät
N Koirakalterit
N Pihaportit
N Keularaudat mönkijöihin
N Hitsikoneen kärryt
N Koussikat
N Paalujuntat
N Boolitynnyrit

Erikoistyöt puusta ja metallista

Minulta voi tilata lahjatavaroita ja käyttöesineitä puusepäntöinä tai metallista niin hääpareille kuin merkkipäivälahjoiksi. Pystyn toteuttaman tuotteita myös sarjatuotantona, esimerkiksi erään yrityksen tilaamat 200 puista liikelahjaa. Olen saanut kunnian rakentaa ja asentaa jykevän sivuoven kirkkoon.

Otahan rohkeasti yhteyttä ja kerro millaisille tuotteille sinulla on tarvetta.

N Puiset kellot ja muut lahjatavarat
N Tuote-erät
N Koirakalterit
N Pihaportit
N Keularaudat mönkijöihin
N Hitsikoneen kärryt
N Koussikat
N Paalujuntat
N Boolitynnyrit

Mönkijä- ja traktoripalvelut,
myös kuljettajapalvelu

N Mönkijällä kuljetukset vaativissa luontokohteissa.
N Mönkijällä lumityöt ja leimikoiden puunajot.
N Traktorilla lumenajoa ja linkousta.
N Traktorilla kuormien purut ja tavaroiden siirrot.
N Tarjoan ammattitaitoista kuljettajapalvelua. asiakkaan traktorilla, pyöräkuormaajalla tai kaivinkoneella.

Tutustu lisää kuvagalleriassa

”Et löydä Korpineuvosta somesta – olen töissä.”
Ota yhteyttä lähettämällä WhatsApp-viesti tai sähköposti.
Otan yhteyttä sinuun mahdollisimman pian.

Leevi Oikarinen
050 301 8350
leevi.oikarinen@korpineuvos.fi

Korpineuvos Tmi
89400 HYRYNSALMI
Y-tunnus: 2295229-9

Muistathan hyödyntää mahdollisuutesi kotitalousvähennykseen.
Lue lisää www.vero.fi >>